Kari Korhonen työmaapäälliköksi Sähkölandiaan

25.11.2024

Tervetuloa tiimiin, Kari!

Olemme iloisia saadessamme Karin vahvistamaan tiimiämme Sähkölandialla. Karin monipuolinen kokemus sähköalalta, erityisesti sähkönjakeluverkon rakentamisen, suunnittelun ja dokumentoinnin parista, tuo arvokasta lisäosaamista projekteihimme. Työmaapäällikkönä hän on vastannut hankkeiden kokonaisvaltaisesta toteutuksesta ja myös tuulipuistot kuuluvat hänen osaamisalueeseensa.

Kari kertoo itsestään näin:
”Ennen sähköalaa olen työskennellyt pitkään IT-alalla, ja uskon, että myös sieltä kertynyt kokemus tukee nykyistä työtäni. Sähkölandiaan minut toi halu kehittää ammatillista osaamistani ja mahdollisuus työskennellä mielenkiintoisten uudis- ja saneerauskohteiden parissa. On hienoa päästä osaksi sähköasemaurakoinnin projekteja ja vaikuttamaan niiden onnistumiseen sekä tukemaan asentajia ja muuta henkilöstöä parhaani mukaan. Vapaa-ajallani nautin ulkoilusta, luonnossa liikkumisesta, valokuvauksesta sekä rauhallisista hetkistä arjen vastapainoksi.”

Olemme innoissamme siitä, että Kari tuo osaamisensa sähköasemaurakoinnin pariin ja odotamme yhteisiä onnistumisia!

Naantalissa 110 kV GIS projekti etenee suunnitelmien mukaisesti

Naantalissa 110 kV GIS projekti etenee suunnitelmien mukaisesti

14.10.2025 Naantalin Energian Saharannan sähköasemahanke on edennyt tärkeään vaiheeseen, kun 110 kV GIS-kojeisto on kasattu ja testattu. Kyseessä on ympäristöystävällistä…

Verkostomessut 22.-23.1.2025

Verkostomessut 22.-23.1.2025

Tammikuussa 22.-23.1.2025 sähkö- ja tietoverkkoalan ammattilaiset kokoontuvat Verkosto 2025 -messuille, jotka keskittyvät verkkojen suunnitteluun ja rakentamiseen. Luvassa on mielenkiintoisia asiantuntijaseminaareja,…

Kari Korhonen työmaapäälliköksi Sähkölandiaan

Kari Korhonen työmaapäälliköksi Sähkölandiaan

25.11.2024 Tervetuloa tiimiin, Kari! Olemme iloisia saadessamme Karin vahvistamaan tiimiämme Sähkölandialla. Karin monipuolinen kokemus sähköalalta, erityisesti sähkönjakeluverkon rakentamisen, suunnittelun ja…