Sähkölandia Oy on vuonna 2013 perustettu, Lempäälässä sijaitseva, mutta valtakunnallisesti toimiva sähköasemaurakoinnin palveluyritys. Asiakkaitamme ovat sähkönjakelu-, teollisuus- ja energiantuotantoyritykset ympäri Suomen.
Yrityksemme on kasvanut nopeasti muutaman henkilön aliurakointiyrityksestä yli 30 henkilön tunnetuksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Olemme toimittaneet lähes 100 sähköasemaprojektia historiamme aikana ja kaikki 100% toimitusvarmuudella. Oma suunnittelu-, projektinjohto-, asennus- sekä käyttöönotto- ja koestusosaamisemme minimoivat turhat rajapinnat ja tekevät projekteistamme sujuvia ja laadukkaita. Kattava osaamisemme vähentää asiakkaan oman projektijohdon ajankäyttöä urakan eri vaiheissa.
Vuoden 2022 alusta tamperelainen pääomasijoittaja Pikespo Invest Oy tuli mukaan tukemaan Sähkölandian kasvua yhdessä yhtiön perustajan kanssa. Samalla toteutettiin järjestely, jossa monet yrityksen työntekijöistä tulivat myös Sähkölandian osakkaiksi.
Liikevaihtomme oli vuonna 2021 jo noin 7,6 M€ ja tavoittelemme liiketoimintamme vahvaa kasvua myös tulevina vuosina.




Palveluitamme ovat mm.
- Sähköasemaurakat, myös avaimet käteen -periaatteella
- Sähköasemasaneeraukset
- Maasulkuvirran ja loistehon kompensointiratkaisut
- Teollisuuden sähköasemapalvelut
- Asiantuntijapalvelut
- Suunnittelupalvelut
- Asennuspalvelut
- Kunnossapitopalvelut
Toimintamme vastuullisuus
Vastuullisuus on keskeisenä osana kaikessa yrityksemme toiminnassa ja jokainen työntekijämme osaltaan varmistaa vastuullisten toimintaperiaatteiden toteutumisen.
Kiinnitämme valinnoissamme huomiota mahdollisiin ympäristövaikutuksiin, ja suosimme
energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja. Arvioimme työmaillamme ympäristöriskit ja teemme työympäristösuunnitelman sen pohjalta.
Emme hyväksy korruptiota sen missään muodossa, emmekä osallistu toimintaan, joka ei ole kilpailulainsäädännön mukaista tai muuten on eettisesti arveluttavaa. Emme hyväksy työpaikoillamme syrjintää tai häirintää, vaan puutumme siihen välittömästi. Jokaista
työnhakijaamme ja työntekijäämme kohdellaan tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.
Haluamme tukea nuoria ja opiskelijoita työelämän alkuun. Työskentelemme useiden oppilaitosten kanssa tiiviisti ja tarjoamme harjoittelupaikkoja,oppisopimuksia ja työssäoppimista alasta kiinnostuneille opiskelijoille.

Esimerkkejä asiakkaistamme











Haluatko tietää lisää yrityksemme toiminnasta tai toteuttamistamme projekteista. Ota yhteyttä niin kerromme lisää!